
Rauno Helinin asunnosta oli kaikkien seinäpintojen lisäksi uusittu lattia, kylpyhuone ja sauna.
–Kyllä aluksi tuntui, kuin olisi muuttanut kokonaan uuteen asuntoon, hän kertoi.
Viimeiset puolisen vuotta Jarkon rakennuspalvelun ammattilaiset ovat ahkeroineet Helsingin Puistolassa, jossa on tehty lattiasta kattoon ja seiniä myöten uusiksi kuusi asuntoa vuonna 1983 rakennetusta rivitaloyhtiöstä.
Eilen tehtiin kahden viimeisen asunnon käyttöönottokatselmukset. Tänään asukkaat pääsevät muuttamaan uudistettuihin koteihin.
Asuntojen täydellinen remontti tehtiin, koska sisäilmasta löytyi haitallisia aineita, kuten radonia.
–Ulkoseinät ja huoneistojen väliset väliseinät on avattu, eristeet vaihdettu, valesokkelikengät ja lattiat vaihdettu. Neljässä ensimmäisessä asunnossa tehtiin myös kylpyhuoneet ja saunat uusiksi. Hyvin on sujunut kokonaisuudessaan kaikki, Jarkon rakennuspalvelun työnjohtaja Topi Litukka kertoi.
Taloyhtiön hallituksen jäsen Rauno Helin on asunut taloyhtiössä sen valmistumisesta saakka, eli vuodesta 1983. Hän on ollut mukana käyttöönottotarkastuksissa ja seurannut lähietäisyydeltä urakan etenemistä.
–Yleisesti ottaen on kaikki sujunut hyvin. Kun muutimme takaisin omaan asuntoomme, siellä oli pieniä puutteita, kun sauna ei mennyt päällä ja suihkuun ei tullut kuumaa vettä, mutta ne on kaikki käyty korjaamassa jälkikäteen, Helin kertoo.
Puolen vuoden aikana asukkaat ovat tulleet hyvin tutuiksi Jarkon rakennuspalvelun työntekijöiden kanssa.
–Yksi heistä, Marko-niminen, on monenlaisissa asioissa käynyt meitä auttamassa. Viimeksi eilen. Ei mitään ongelmia Jarkon työntekijöiden kanssa, kaikki on toiminut hyvin.
Rauno Helinin asunnosta oli kaikkien seinäpintojen lisäksi uusittu lattia, kylpyhuone ja sauna.
–Kyllä aluksi tuntui, kuin olisi muuttanut kokonaan uuteen asuntoon, hän kertoi.