
Jarkon Rakennuspalvelu on luotettava tekijä taloyhtiösi remontille
Asiakkaan antama palaute kannustaa meitä ja työntekijöitä sekä antaa mahdollisuuden kehittää työtämme. Asiakaspalaute on yrityksen käyntikortti ja ehdottomasti meille tärkeimpiä asioita. Olemme Jarkon Rakennuspalvelussa ylpeitä saamistamme palautteista, joista tässä alapauolella esimerkkejä.

Säteilymittauslaitteistoja valmistavan yrityksen toimitusjohtaja otti alkuvuodesta yhteyttä Jarkon rakennuspalvelun Jarkko Piipposeen. Yritys kartoitti uusia toimitiloja ja harkitsi Järvenpäässä Yrittäjänkadulla sijaitsevan 600 neliön rakennuksen ostamista. Tilassa oli aikaisemmin toiminut ravintola.

Viimeiset puolisen vuotta Jarkon rakennuspalvelun ammattilaiset ovat ahkeroineet Helsingin Puistolassa, jossa on tehty lattiasta kattoon ja seiniä myöten uusiksi kuusi asuntoa vuonna 1983 rakennetusta rivitaloyhtiöstä.

Toteutimme toimitilamuutoksen, jossa entinen toimistotila muutettiin Danske Bankin konttoritilaksi. Aloitimme urakan viime vuoden maaliskuussa noin 150 neliön kokoisissa täysin tyhjissä tiloissa. Käytännössä tilat rakennettiin alusta saakka uudelleen.

Maapohjasta noussut kosteus oli aiheuttanut kosteusvaurioita helsinkiläisen taloyhtiön kellaritiloihin.

Espoolainen Eeva Honkanummi pääsi tänään ihastelemaan hänen 1985 rakennettua rivitalokolmiotaan muuttovalmiina mittavan korjausoperaation jälkeen.

Luottourakoitsijan kanssa luottamus on kaikki kaikessa. Vahinkotilanteessa on toisinaan mahdotonta tietää etukäteen, mitä korjaaminen tulee maksamaan. Jarkon Rakennuspalvelu tekee Järvenpään Isännöintipalvelulle paljon mm. vesivahinkokorjauksia.

Tuusulassa Lehmihaantiellä toteutettiin koko taloyhtiön kattava täydellinen remontti, jossa uusittiin jokainen asunto runkorakenteita myöten. Remontin laajuus oli mittava. 15 kuukauden aikana korjattiin 16 asuntoa.
Kaikki sujui kuitenkin päivälleen aikataulussa ja taloyhtiön asukkaat ovat tyytyväisiä.
Jarkon Rakennuspalvelu on vuonna 2006 perustettu korjausrakentamiseen ja homevauriokorjauksiin erikoistunut rakennusalan yritys. Jarkon Rakennuspalvelu työllistää useita rakennusalan ammattilaista,joiden keskuudesta löytyy vahvaa erikoisosaamista rakentamisen eri osa-alueilta.
Jarkon Rakennuspalvelu Oy
Minkkikatu 10-12,
04430 Järvenpää
Jarkko Piipponen
puh. 050 407 7235
jarkko.piipponen@jarkonrakennuspalvelu.fi
© Copyright ulkoasu Elgideas, tekstit Sanna Sarenius, kuvat Eija Lindström [2016]. All Rights Reserved.